Pääsin vierailemaan Kaavilla Tirkkosten lypsykarjatilalla tutustumassa heidän tapaansa hoitaa syntyvien vasikoiden alkutaival. Vinkin tilasta sain talomme vasikkakuskilta, joka kertoi, että tältä tilalta tulee kyytiin aina isoja, terveitä, hyvin kasvaneita vasikoita. Lähdin paikan päälle selvittämään, mikä heidän salaisuutensa on.

Tila on ollut Tirkkosten suvulla 1700-luvulta alkaen, Pauli ja Virpi ovat tilan yhdeksäs isäntäpari. Lapsia heillä on kolme, armeijaan menossa olevat pojat sekä seitsemäsluokkalainen tyttö. Kun Tirkkoset aloittivat tilanpidon vuonna 1998, oli tilalla 12 lehmän parsinavetta. Seuraavana vuonna rakennettiin uusi 35 lehmän pihatto, jota laajennettiin 2008 niin, että nykyään tila on 72 lehmän robottipihatto. Viime vuonna tilalla saavutettiin ennätys maitomäärässä keskituotoksen noustessa 11 800 kiloon.


Virpi ja Pauli Tirkkonen pitävät maitotilaa Kaavilla 9. polvessa.

Talon isännästä ja emännästä paistaa innostuneisuus vasikka-asioihin heti ensi metreiltä lähtien. Tilalla koetaan todella tärkeäksi hoitaa yhtä hyvin sekä uudistukseen tulevat lehmävasikat että välitykseen lähtevät liharotuiset lehmä- ja sonnivasikat. He kertovat, että ainoa ero hoidossa on, että välitykseen lähteville eläimille voidaan tarvittaessa juottaa myös varoaikamaitoa, muuten kaikki saavat saman kohtelun.

Eläinten lukutaitoa ja tarkkaa suunnittelua

Virpi tarkkailee kantavia emoja poikimisen lähestyessä tarkasti ja h-hetken ollessa lähellä tekee myös usein sisätutkimuksen varsinkin yötä vasten, jotta pystyy kohdunsuusta ”lukemaan”, onko poikimisen aika jo samana yönä. Eläimen olemuksesta pystyy myös päättelemään paljon lähestyvästä syntymästä. Tilalla on myös tarkka kirjanpito lehmien aiemmista poikimisista. Muistiinpanoista löytyy usein ennakkotietoa tulevasta. Esimerkiksi salamasynnyttäjä on usein salamasynnyttäjä myös seuraavalla kerralla. Tämä kaikki sen vuoksi, että ensijuotto saadaan nopeasti ja hallitusti käyntiin.

Lehmät poikivat aina puhtaaseen, pestyyn, purukuivitettuun yksilökarsinaan. Virpi kertoo, että hänen mielestään on tärkeää huolehtia synnytyksestä hyvin, eikä jättää lehmää yksin poikimaan. Jos emä joutuu yksin punnertamaan tuntikausia vasikkaa ulos, on seurauksena väsynyt, veltto ja happivajeinen vasikka, joka ei jaksa nousta ylös eikä imeä. Lyhyt synnytyskanava-aika on avain virkeään vasikkaan!

Tilalla on periaatteena, että ensijuoton hoitaa aina ihminen kahden tunnin sisällä syntymästä. Näin nähdään tarkasti, paljonko vasikka milloinkin on juonut. Ensijuotoissa tärkeää on Virpin mielestä ennakointi ja suunnitelmallisuus. Hän suunnittelee tulevat juotot jo hyvissä ajoin. Jos tulossa on esimerkiksi viiden hiehon poikimajakso, on ternimaidot varattu pakkaseen jo aikaisemmin poikineilta lehmiltä, jotta jokainen syntyvä vasikka saa laadukasta ensimaitoa. Hiehojen maidot ovat usein ”luruja” eivätkä täytä ensimaidon laatuvaatimuksia. Ensijuotoilla ei myöskään saisi rajoittaa maidon määrää vaan ternimaitoa pitäisi tarjota niin paljon kuin vasikka jaksaa juoda.


Virpillä on aina laadukasta ternimaitoa pakastimessa.

Vasikka otetaan emän alta pois noin puolen tunnin kuluttua poikimisesta ja siinä yhteydessä kaikki vasikat punnitaan. Tilalta löytyy tarkka kirjanpito kaikkien vasikoiden syntymäpainoista ja päiväkasvutkin on helppo laskea välitysvasikoista. Tiedoista näkee myös, mitkä lehmät tekevät aina isoja tai pieniä vasikoista isästä riippumatta, ja merkinnän myös siitä, jos vasikka syntyi takaperin.

Puhtaus on puoli ruokaa

Puhtauden merkitystä korostetaan tilalla myös paljon. Robotille on hankittu tuplamäärä erottelusankkoja verrattuna normaaliin, ettei vaan koskaan käy niin, että vasikoille menevä maito joudutaan kiireessä ottamaan talteen likaiseen sankoon. Utareen puhdistuksen eteen on saatettu tehdä iso työ, mutta jos maito päätyy likaiseen sankoon, niin vaivannäkö on ollut turhaa. Emäntä vinkkaa, että ethän sinä omallekaan vauvalle anna maitoa naapurin vauvan pesemättömästä pullosta, joten puhtaus myös vasikoiden ruokinnassa!

Tärkeää on myös, että vasikkaa aletaan alusta alkaen valmistelemaan automaattijuottoon siirtymiseen. Ihan alussa Virpillä on käytössä hyvin löysä tutti, jotta maitoa tulee helposti ilman suurempia ponnisteluja. Asteittain juotolle vaihdetaan tiukempi tutti ja näin siirtyminen automaatille käy kivuttomasti. Isäntä vinkkaa, että sonnivasikalla on hiki, kun se kasvaa kovasti eli märkää karvapeitettä ei pidä säikähtää, kun juotetaan paljon. Automaattijuotolle siirryttäessä korostuu taas puhtauden merkitys, tärkeää desinfioida kone uudelle ryhmälle perusteellisesti. Alussa on myös tärkeää seurata tarkasti, miten vasikka reagoi automaattijuottoon ja avustaa tarvittaessa.

Ainoa tauko tilallisten puheeseen tulee, kun kysyn, mitä tilalla tehdään, jos vasikka sairastuu. Hankalahan kysymykseen on vastata, kun sellaista tilannetta ei ole oikeastaan ollut. Vaikka karjassa ollut kovakin yskä, eivät juottovasikat ole koskaan tilalla sairastuneet eikä vasikkaa ole täällä koskaan tarvinnut nesteyttää. Ennakointi on tietysti tärkeää myös tässä asiassa; jos näyttää siltä, että vasikka on päässyt pyörimään sonnassa, desinfioidaan napa ihan varalta, ettei tulehdusta pääse syntymään. Tilalla tasaisesti vierailevaa eläinlääkäriä toki pyydetään aina tutkimaan vasikkaa tarkemmin, jos sen yleisilmeessä jokin pistää tuottajien silmään. Tuottajat uskovat, että tärkeä osansa vasikkaterveyteen on myös sillä, että umpilehmät ja hiehot ovat ulkona heillä keväästä pitkälle syksyyn ja saavat näin ”luonnon vitamelliä” auringosta ja oikein lannoitetusta nurmesta. Virpi kertoo, että jälkeisistä näkee suoraan, jos vitamiinien saanti on ollut lehmällä vähäistä, istukka on silloin kuin hauras lakana. Jos taas vitamiinien saanti on ollut runsasta, on istukka kiinteä, kaunis ja kestävä.

Eli mikäs se salaisuus tämän tilan hienojen vasikoiden takana sitten onkaan? Voisi kai tiivistää, että ennakointi, ennakointi ja ennakointi. Puhtaus. Ja aito välittäminen eläimistä, sen aistii tällä tilalla ensi hetkistä alkaen.

 


Vasikat punnitaan tilalla heti syntymän jälkeen. Vastasyntynyt vasikka sopii isoon sankoon.