”Mun työpäivä on kiireinen, monipuolinen ja vauhdikas”, Miia avaa.

Miian omassa soittokirjassa on puhelinnumerot Jyväskylän ja Porin alueen kauppojen valmisruoka- ja lihavastaaville. Miialle kuuluu myös osa Itä-Suomea ja Rauman alue. Hän soittaa osan kaupoista läpi kerran päivässä, osan muutaman kerran viikossa ja osan harvemmin.

Alkuviikosta kaupan osastovastaavat ovat kiinnostuneita paikkailemaan viikonloppuna tyhjenneitä hyllyjä, keskiviikkona he miettivät tulevaa viikonloppua ja sesonkeja. Kaupoilla on myös omat viikko-, kuukausi- ja rinkikampanjat.

Perustilaukset isot ketjut ja asiakkaat tekevät omien toiminnanohjausjärjestelmien kautta. Lisämyynti on kuitenkin Miian, hänen kollegoidensa ja myyntiedustajien tulosta.

”Tykkään sesonkipelistä. Juhannuksena tykitettiin makkaraa ihan kunnolla.” Miia innostuu.

Miia voitti keväällä asiakaspalvelutiimin, tuttavallisemmin ”aspan”, leikkimielisen vappunakkikisan. Tiimin sisällä kisattiin, kuka saa myytyä eniten nakkeja ja makkaroita.

Energiaa Miia saakin siitä, mikä montaa muuta kauhistuttaa:
”Nautin siitä, kun en voi tietää, tarttuuko asiakas tarjoukseen. Se on ihan parasta, kun saa kauppoja. Sit tuuletetaan.”

”Asiakkaat tykkää HK:n ja Kariniemen laadusta.”

Yhteen hiileen

Miia asuu Liedossa, ja ajaa aamuisin vajaassa kymmenessä minuutissa HKScanin Turun konttorille. Asiakaspalvelutiimi muutti Eurasta Turun konttorin ylimpään kerrokseen runsas vuosi sitten. Miia on ollut osa tätä tiimiä nyt reilun vuoden.

”Hain aluksi kesätöihin aspaan, kun äitiyslomasijaisuuteni loppui hedelmä- ja vihannesmyyjänä.”

Nyt Miian paikka on vakinaistettu.

”Meillä on niin hauskaa. Koko tiimi puhaltaa yhteen hiileen.”

Aspa-tiimin lisäksi Miia tekee yhteistyötä alueidensa myyntiedustajien kanssa. Myyntiedustajat istuvat enemmän auton ratissa ja kiertävät kauppoja. Miia sen sijaan ei tapaa asiakkaitaan fyysisesti.

”Me ollaan aspa-porukan kanssa mietitty, että mennään joku lauantai tekemään kauppakierros”, Miia kertoo innostuneena.


Miia jakaa avokonttoriarjen mm. Niko Lappalaisen, Seija Tammin ja Kaisa Laineen kanssa.

Kokki, äiti, kaupantäti ja vihannesmyyjä

Useimmiten myyntityön pohjana on opiskelut kauppakoulussa. Miia sen sijaan on opiskellut Raumalla merenkulkuoppilaitoksessa laivakokiksi. Valmistuttuaan hän vietti yhden talven laivahommissa.

”90-luvulla laivoilla tehtiin pitkää päivää - 20 tuntia töitä ja 4 tuntia unta. Kuukauden työpätkän jälkeen nukkui viikon.”

Rankan talven jälkeen Miia meni töihin lounasravintolaan, opiskeli vuoden ”nakkiteknikkolinjalla”, sai lapset ja vaihtoi opiskelut iltatöihin kaupassa. Kokemusta on mm. kala- että maitovastaavan tehtävistä. Hänen vastuulla on siis ollut osastojen tilaukset, myynnit, hävikki ja tuotteiden tuoreus.

Kokin ammatista ja kauppakokemuksesta on paljon hyötyä myyntityössä.

”Osaan neuvoa osastovastaaville, millaisen reseptin he voivat laittaa tuotteen viereen. Saan myös myytyä enemmän, kun tiedän, miten paljon mihinkin hyllypaikkaan saa mahdutettua.”

Juuret HKScaniin syvällä

Vaikka Miialla on monipuolinen työtausta, työ HKScanilla kuulostaa periytyvän hänelle melkein verissä.

”Isä oli 70-luvun alussa lihanleikkaajana LSO Foodilla Raumalla. Meille ei ostettu koskaan ruokapöytään muun firman lihoja.”

Myös Miian äiti oli koko Miian lapsuuden töissä lihatiskillä.

”Kun olin töissä kaupassa, arvostin HK:ta”, Miia muistelee.

Miia ei myöskään muista kuulleensa asiakkailta mitään huonoa HKScanista.

”Toki kun Raumalla oli toimitusvaikeuksia, se vaikutti, mutta mä koetan vääntää aina positiiviseksi ja löytää ratkaisun.”


Miia Pettersen (vas.) auttoi heinäkuussa kesäkollegansa Elli Pietilän kanssa HKScanin osastolla Okra-maatalousnäyttelyssä. Neljä päivää grillailua ja kuluttajakohtaamisia toi työhön vaihtelua.