Turun aamu alkaa tammikuun 23. päivä lumituiskulla. Nollakeli tekee tuiskusta märkää. HKScanin konttorilla ruokalan edustan lumiset parkkipaikat on varattu Next Generation -logolla. Kesällä traineeksi HKScanille tullut Tony Erlands kantaa mustia huppareita kokoustilaan, jota koristaa LSO Osuuskunnan hallituksen puheenjohtajien potretit viime vuosisadan varrelta. Reilu puoli vuotta sitten alkanut projekti Next Generation on viimein käymässä toteen.

Ensimmäisenä paikalle saapuvat ryhmän kauimmaiset. Jukka ja Antti ovat ottaneet bussin Joensuusta edellisenä iltana ja yöpyneet hotellilla. Väki tippuu pikku hiljaa kokoustilaan ja tunnelma on odottava.

”Me ei voitu kuvitellakaan, että Next Generation saa tällaisen suosion. On hieno huomata, että uskoa suomalaiseen lihantuotantoon on.”

Suomen lihanhankinnasta vastaava Olli Paakkala saa kunnian avata ensimmäisen Next Generation -koulutusohjelman. Ollilla tuli viime kesänä pyöreät 30 vuotta mittariin HKScanin palveluksessa.

”Kun katsoin nimilistaa, totesin, että enemmän olen tehnyt teidän mummojenne ja vaarienne kanssa teuraskauppaa. Me haluttiin koulutuspäiville teidän ikäistä vetäjää. Annettiin Tonylle vapaat kädet, kuinka lähteä ohjelmaa rakentamaan, ja ollaan Tonyn panokseen todella tyytyväisiä.”

Next Generation -ohjelman taustalla on vuodesta toiseen jatkunut raju maatalouden rakennemuutos. Esimerkiksi maitotilojen määrä on tipahtanut EU-aikana 32 000:sta 7000:een. Nykyisistä maitotiloistakin vain puolet jatkaa vuoden 2025 jälkeen. Kotimainen raaka-aine ei riitä enää joka tilanteeseen.

Alle 100 %:n kotimaisuusaste sisältää myös mahdollisuuksia – ne, jotka haluavat ja pystyvät, voivat investoida. Kotimaisen lihan arvostus vahvistuu sitä mukaan, kun siitä tulee niukkuutta.

Kukaan ei 2000-luvun alussa uskonut, että me jossain vaiheessa voitaisiin saavuttaa Tanskan taso vieroitettujen porsaiden määrissä. Nyt puhutaan korkeintaan yhden porsaan erosta. Ruokinta ja ammattitaito tiloilla on kehittynyt.

”Näiden koulutuspäivien on tarkoitus avata, että vielä on mahdollisuuksia parantaa. Se vaatii ihan erilaista ajatusmaailmaa ja teillä on siihen kaikki edellytykset. Te olette somessa ja luotte verkostoja. Te opiskelette ja parannatte ammattitaitoanne koko ajan. Teillä on ihan erilainen kyky tehdä yhteistyötä naapureiden kanssa kuin minun ikäpolvella. Aiemmin kaikki tehtiin yksin.”

Kaksikymmentäyksi Next Generation -koulutusohjelmaan osallistujaa katsoo Ollia mietteliäästi. Kun itse koulutus starttaa, alkaa keskustelu virrata.

Kahden koulutuspäivän jälkeen on jännä olo. Monta uutta kasvoa, monta uutta näkökulmaa. Yhteenhitsautuminen pääsi jo alkuun.  


Ensimmäisenä päivänä mietittiin yrittäjyyttä, riskeihin varautumista ja eri yritysmuotojen sopivuutta tilanpitoon.


Illan yllätysohjelma kokosi nuoret Turun Linnateatterille. Kuvassa ryhmä II, joka kokoontui Turkuun 29.-30.1.


Mitä mietti koulutusta koordinoiva Tony kakkospäivän päätteeksi? Katso videolta

Tämä oli Next Generation -blogisarjan ensimmäinen osa. Blogisarja nostaa esille samoja aiheita, mitä Next Generation -koulutuspäivillä on käsitelty. Tämän kevään aikana blogisarja pureutuu yrittäjyyteen, talouteen ja investointeihin. Pysy kuulolla!