Kun iso broilerikasvattamo tyhjennetään, lintuja ajetaan iltayöstä seuraavan päivän illansuuhun ja mukana ovat vuorollaan kuljetusyhtiön kaikki autot. Kaksi ja puoli vuotta lintuja ajaneelle Katariinalle Alholle kaikki Kariniemen broileritilat ovat jo käyneet tutuiksi.
Haastattelupäivänä Alho oli Kuljetus Perkola Oy:n hallilla jo ennen viittä. Kotiin hän arvioi pääsevänsä viimeistään seitsemän aikoihin illalla.
”Yleensä otan mukaan eväät kotoa ja syön autossa sillä aikaa kun lastataan. Kahvilla voi käydä nopeasti Raumalla kuormien välillä.”
Alho on vasta 24-vuotias, mutta jo toisessa ammatissaan. Peruskoulun jälkeen hän ei oikein tiennyt, mille alalle suuntaisi.
”Oikeastaan halusin automaalariksi, mutta hain kuitenkin opiskelemaan parturi-kampaajaksi. Valmistuin hyvin arvosanoin ja olin vuoden kampaajana, mutta rupesin sitten uudestaan miettimään opiskelemista. Päätin hakea Loimaalle lukemaan logistiikan perustutkintoa.”
Eläinkuljettajaksi hänen tiensä vei viimeisen työssäoppimisjakson jälkeen Kuljetus Perkolalla. Hän työskenteli varastolla ja korjaamolla, lastaili autoja ja teki keikkaa ”hyppymiehenä”. Juuri niihin aikoihin HKScanin broileriteurastus oli siirtymässä Rauman Lakarin yksikköön.
”Rantalan Tomi puhui, että uusia eläinkuljettajia tarvitaan. Siitä sain idean lähteä eläinkuljettajan lupakurssille. Ehdin ajaa aiempaan toimipaikkaan Euraankin, mutta Rauman avaamisen jälkeen olen ajanut vain broilereita”, Alho kertoo.
Uusi työ tuli alussa uniin asti.
”Näin unia kanoista. Kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, kun ajoin yhdistelmällä enimmästä talvea.”
Rahdin ajostakin Alholla on kokemusta parin vuoden takaa. Silloin pitkillä keikoilla tuli nukuttuakin autossa. Eläinkuljetuksessa sen sijaan pääsee joka päivä kotiin. Parasta kuitenkin on se, että eläinkuljettajan työ ei ole yksinäistä.
”Olen sosiaalinen ja tykkään siitä, että saan olla tekemisissä ihmisten kanssa. Työkaverit ilahduttavat minua joka päivä. Lastausporukan, tuottajien, Rauman henkilökunnan ja toisten kuskien tapaamisesta tulee hyvä mieli.”
Ilahduttavaksi asiaksi Alho nimeää myös kupin kahvia kesken päivän. Senkin hän nauttii mieluiten toisten kanssa.
”Jäisi monet hyvät keskustelut käymättä, jos istuisin vain autossa juomassa kahvia.”
Huonoja puolia Alho ei työstään löydäkään. Hänellä on aina hyvä päivä – toki huonoja hetkiä elämässä on, mutta ei työssä, hän sanoo.
”Paineensietokykyä tässä tietysti tarvitaan, kun aikataulut ovat tiukat ja joskus osuu huonot kelit.”
Alho pyrkii kehittymään jatkuvasti työssään paremmaksi. Ennakoiva ja taloudellinen ajotapa sekä fiksu ajokäyttäytyminen ovat asioita, joissa kuljettaja ei koskaan tule valmiiksi.
”On kiva esimerkiksi seurata oman rekan polttoaineenkulutusta. Huoltohommissa en ole mikään haka, mutta koetan kysellä ja oppia niitäkin asioita.”
Katariina Alho asuu Huittisissa kissansa kanssa. Harrastuksia hänellä ei omien sanojensa mukaan juuri ole, uimista lukuun ottamatta. Mieluiten hän viettää aikaa ystäviensä kanssa. Yläasteajoilla syntyneessä ystäväjoukossa on monien alojen edustajia, mutta rekkaporukoistakin hän on löytänyt samanhenkisiä kavereita.
Ammatinvalintaa pähkäileville nuorille Alho antaa neuvon: lopullista ammattiaan ei tarvitse tietää vielä 15-vuotiaana.
”On varaa valita ja muuttaa mieltään myöhemmin, ellei ensimmäinen ala olekaan sopiva. Minä tunnen nyt olevani paljon enemmän omalla alallani kuin kampaajan hommissa.”
Katariinan 6-vuotiaan kissan Siriuksen lempipuuhaa on kerjätä Katariinan kavereilta rapsutuksia ja herkkuja. Lauantaisin Katariina ja Sirius nousevat jo varhain yhdessä aamupalan valmistukseen.
Kuvat lastauksesta: Pauliina Puputti
