Erja Harjusta tuli lihasikalan osakas ja toimitusjohtaja 15 vuotta sitten. Silloin Porlammin Osuusmeijeri pisti pitkään toimineen sikalansa myyntiin ja Harjun värikäs työura sai uuden käänteen.
”Olen kotoisin pieneltä maitotilalta, ison sisarussarjan keskimmäinen. Olen sitä sukupolvea, joka oppi jo kotona tekemään kovasti töitä”, kuvailee 50-luvun lopulla syntynyt Harju.
Karjanhoitokoulun jälkeen hän meni meijerille töihin, mutta innostui sitten lukemaan ja opiskeli iltakoulussa sekä keskikoulun että lukion. Hän kertoo uuden elämän alkaneen, kun matematiikan opettaja kehotti häntä hakemaan Teknilliseen korkeakouluun.
”Hain ja pääsin, ja valmistumisen jälkeen työskentelin paperitehtaalla ja yliopistolla projektitöissä, sekä ammattikoulun opettajana. Vielä silloinkin mietin, mikä minusta tulee isona. Kun veli sitten ehdotti lihasikalan ostoa, niin lähdin mukaan”, Harju kertoo viimeisimmästä uransa käänteestä.
Porlammin Potkassa on hänen lisäkseen kolme muuta osakasta, mutta muut eivät työskentele yhtiössä. Harjulla on alaisinaan kolme työntekijää. Nyt kun hän miettii asioita taaksepäin, aiemmat tehtävät ovat antaneet yllättävän hyvän pohjan sekä sikayrittäjyyteen että työyhteisön johtamiseen.
”Korkeakouluympäristö on hyvin byrokraattinen, kuten maatalous nykyisin. Se oli jatkuvaa rahan anomista ja paperien pyörittämistä. Ja ammattikoulu oli taas oma maailmansa. Kun aloitimme lihasikalan pidon, sain täälläkin vääntää asioita rautalangasta, kun ulkolaisten työntekijöiden kanssa ei ollut aina edes yhteistä kieltä.”
Välikasvattamon asukit katselevat uteliaana. Kohta heillä on edessä muutto väljempiin tiloihin loppukasvatusosastolle.
Sikalassa on tätä nykyä 3 000 lihasikapaikkaa ja välikasvatusosastot 1 300 porsaalle. Soimäen Laatusaparo Oy Ristiinassa toimittaa porsaita kolme kertaa kuukaudessa, 400 eläintä kerrallaan. Uusi toimintatapa otettiin käyttöön viisi vuotta sitten.
”Kilpajuoksu kannattavuuden kanssa on kovaa. Tällä mallilla olemme saaneet päiväkasvut kilon tuntumaan. Tavoitteena on saada vuodessa 15 000 possua läpi.”
60-luvulla rakennetussa sikalassa on viimeisten viiden vuoden mittaan korjattu ja remontoitu kaikki mahdollinen. Erilaisten korjaus- ja muiden töiden teettäminen ja työn valvonta muodostavat ison osan sikalanjohtajan työnkuvasta. ”Yllättävän paljon niitä tulee ja silloin on oltava aina paikalla. Se on ehkä haasteellisinta työssäni”, Harju sanoo.
Suuri ilonaihe hänelle on hyvä työporukka. Anne Streng on ollut talossa 12 vuotta ja Vadim Dubanevich kuusi vuotta. Kolmas työntekijä on lähdössä pois, mutta hänen tilalleen on jo yksi vahva ehdokas tiedossa.
”On ihanaa, kun tiimityö pelaa ja kuormat lähtevät niin kuin pitää. Olen myös aina tykännyt laskea. Halusin aikanaan verotoimistoon töihin. Pidän kaikesta tarkkaa kirjaa, niin kassavirrasta kuin sikojen kasvusta ja rehunkulutuksestakin. HK:n Optipossu netti -ohjelma on ollut sikoihin liittyvässä seurannassa hyvä apu. Sikataloudessa täytyy olla koko ajan perillä siitä, missä mennään.”
Erja Harju on alkanut jakaa johtamisvastuuta siirtämällä päivittäisen työnjohdon, työvuorojen suunnittelun sekä rehujen tilaukset Vadimille. Automatiikka puolestaan on tuonut helpotusta tekniikan valvontaan. Nettiyhteydellä pelaavan ohjelman avulla useimmat hälytykset saa kuitattua etänä.
Sikalan johtaminen on haastavaa, mutta se myös palkitsee. Ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa kehitämme tuotantoa koko ajan sujuvammaksi, Erja Harju sanoo. Vadim Dubanevich on viihtynyt Erjan tiimissä jo kuusi vuotta.
”Nukkumaan mennessä vilkaisen aina viimeksi, että sikalassa kaikki on hyvin”, Harju kertoo. Hän asuu Kouvolassa, itsekseen, sillä oman perheen perustamisen halu ei koskaan iskenyt häneen. ”Hoivatyötä sain tehdä kotona, kun oli pikkusisaruksia”, hän sanoo.
Harju korostaa, että sikalan ulkopuolella on oltava se toinen, oma elämä, muuten työ veisi täysin mukanaan. Ystävät sekä sisarukset ja näiden lapset ovat elämässä tärkeällä sijalla. Virtaa arkeen antavat myös kuntoilu ja sukututkimus.
”Viimeiset pari vuotta olemme rakentaneet sisarusten kanssa rantasaunaa kotitilan maille.”
Erja uskaltautui mökiltä kelkalla jäälle, kun veli kairasi paksuuden ja ajoi itse kaattorilla. ”Pakko se oli uskoa, että jää kantaa.”
Kuvat tilalta: Pekka Rousi
