Ville Vauhkonen käy päivässä 15-20 maitotilalla noutamassa ternivasikoita, yhden tai muutaman aina paikastaan. Useimmiten reitin päätepiste on välikasvattamo, joskus myös loppukasvattajatilan juottamo.
Haastattelupäivänä Vauhkonen on lähtenyt ajoon ennen puolta kuutta.
”Ensimmäiseen paikkaan pitää ehtiä aamukuudeksi tai seitsemäksi. Päivän päätteeksi ajan Outokummun teurastamon pesuhalliin, tyhjennän autosta purut ja pesen ja desinfioin kuormatilan. Kaikkine vaiheineen pesuun menee tunti. Mutta kotimatka on lyhyt, neljä minuuttia hallilta kotiin.”
Syksyllä, laidunkauden jälkeen alkavat rotuvasikoiden toimitukset emolehmätiloilta loppukasvattamoihin.
Kolmekymppinen Vauhkonen on ajanut vasikoita 18-vuotiaasta. Ajohommat tulivat hänelle tutuiksi jo lapsena isän, Raine Vauhkosen kanssa. Isä on mukana kuljetusyrityksessä vielä pienellä osuudella, mutta lähivuosina omistajuus siirtyy kokonaan Ville Vauhkoselle.
”Perusidea on sama kaikkien nautojen siirroissa, olivatpa ne pieniä tai isoja: kuljettajan pitää tietää, miten eläin käyttäytyy ja sopeuttaa oma toimintansa siihen. Eläimelle pitää antaa aikaa itse tutkia, mitä edessä on. Lopulta uteliaisuus voittaa ja se rohkaisee mielensä”, Vauhkonen kuvailee.
”Jos liikaa hätyyttää, eläin pysähtyy ja kääntyy ympäri, ja siinä se sitten oli.”
Ternivasikat Vauhkonen taluttaa kyytiin hellästi yksitellen. Monesti tuottaja on häntä pihalla vastassa vasikan kanssa. Toisilla tiloilla vasikat tuodaan etukäteen valmiiksi lähtevien osastoon, josta kuljettaja saa ne kyytiin ilman apua ja tilan väki vapautuu omiin töihinsä. Toimivia tapoja on monia.
Lastausoloja on tiloilla kehitetty, ja vasikat ovat Vauhkosen mielestä myös aiempaa terveempiä.
”Vasikoiden laatu on parantunut kymmenessä vuodessa. Eläinten hyvinvointia on vienyt eteenpäin kuivikepohjakarsinoiden ja kumimattojen yleistyminen. Napatulehdukset tai nivelten ihovauriot ovat nykyään poikkeuksia, ennen niitä näki melkein joka päivä.”
Tuottajat ovat tulleet vuosien aikana tutuiksi ja Vauhkonen kertoo juttelevansa mielellään hetken aina tiloilla käydessään. Hän ajaa vasikoita noin kuudelle kasvattajalle Pohjois- ja Savo-Karjalan alueella.
Kaksiakselisen, 18-tonnisen Scanian mittariin on kertynyt runsaat 400 000 kilometriä. Auton tavallinen käyttöikä on viitisen vuotta, mutta nykyinen kulkupeli saattaa palvella edeltäjiään pitempään. Ajot ovat vähentyneet yhä useamman pienen lypsykarjatilan luopuessa lehmistä.
”Maitopuolen iso rakennemuutos näkyy työssä tosi selvästi. Aiemmin meillä oli ajoa kahdelle kuljettajalle, nyt enää yhdelle”, Vauhkonen kertoo vähän apeana. Hän panee toivonsa Outokummun teurastamoon.
”Outokumpu on täällä Itä-Suomessa ainoa isompi nautateurastamo, ja sen toiminta säteilee työtä ja toimeentuloa isolla alueella niin yrittäjille kuin työntekijöillekin. Toivoisin, että tuottajat näkisivät arvoa alueellisessa hyvinvoinnissa, sen lisäksi että kuljetukset oman alueen teurastamoon ovat lyhyet.”
Vauhkosen lähimmät työkaverit HKScanilla ovat kuljetussuunnittelijat Saana Kaappola ja Hanne Sainio. Aluevastaava Nina Vanhapellon kanssa autoilija juttelee puhelimessa vähintään viikoittain.
”Ninan tekemä hankintatyö on tärkeää, siitä se minunkin leipä riippuu.”
Kotijoukkoina Vauhkosella on avovaimo, bichon frisé -rotuinen koira ja kolme kissaa. Harrastuksista mieluisin on patikointi. Kesällä pariskunta teki pitemmän, usean päivän reissun, mutta pienikin patikkaretki viikonloppuna lataa akkuja sopivasti uuteen työviikkoon.
Mistä eläinauton kuljettaja saa työn iloa?
”Kyllä se tulee siitä, kun saa toimittaa hyvän vasikkaerän eteenpäin. Kunnolla juotettuna niin lypsyrotuiset kuin risteytysvasikatkin lähtevät hyvin kasvamaan.”
Heinäkuussa Ville patikoi Lieksan Änäkäisellä yhdessä avopuolisonsa ja Stella-koiran kanssa. Kun rinkat nostetaan kotona esiin, on Stella varmistamassa mukaan pääsyään välillä rinkkojen ja välillä pakkaajien vierellä juoksuaskeleita ottaen, häntä heiluen ja iloisesti haukahdellen. Kauniin patikointireitin kruunasi tutustuminen Suomen sotahistoriaan. Änäkäisen viivytysasema, jatkosodan ”Rukajärven tie” ja luolatukikohta vetivät mietteliääksi.
Luonnossa oleminen antaa Villelle rauhallisuuden ja ajattomuuden tunteen usein aikataulutetun arjen vastapainoksi. Retket luonnossa tarjoavat loputtomiin elämyksiä, vaihtuvia maisemia ja aina uutta ihmeteltävää, kun matkaan lähtee avoimin mielin. "Uskon, ettei onneni tule odottamalla, vaan elämällä ja kokemalla." Kuvassa Ville on Kolilla katsomassa kesäillan auringonlaskua.
Kuva autosta: Jesse Partanen
Kuvat vapaa-ajasta: Sarika Siitonen
