HKScanin siipikarjaeläinlääkäri Carmela Rosun elämässä on ollut lintuja melkein aina. Kaupunkilaisperheen tytöllä oli kotona kissojen ja koirien lisäksi lemmikkinä papukaija ja parvekkeella lemmikkikukko.
Loukkaantuneen kyyhkynkin Carmela onnistui hoitamaan lentokuntoiseksi, mutta kovaääninen kukko päätyi äidin keittokattilaan.
”Juoksin pois ruokapöydästä, kun huomasin, että kukkoni oli kadonnut.”
Eläinrakas Rosu lähti lukion jälkeen opiskelemaan eläinlääketiedettä kotimaassaan Romaniassa. Vuonna 2011 hän muutti Suomeen yhdessä eläinlääkäripuolisonsa kanssa. Nyt perheessä on 4- ja 6-vuotiaat pojat.
”Oikeastaan halusimme Tanskaan meidän ystävien kanssa, mutta kun mieheni sai Suomesta töitä, muutimme tänne.”
Tie eläinlääkärin töihin kulki monen tehtävän kautta, joissa kotieläinalan osaaminen kehittyi samalla kun kielitaito parani. Rosu on hoitanut sikoja niin porsastilalla kuin lihasikalassakin ja työskennellyt myös broileritilalla. Broilereihin hän perehtyi ensin hautomotyöntekijänä ja sitten hautomomestarina, kun oli ensin kouluttautunut Belgiassa.
Ruokaviraston leivissä hän oli tarkastuseläinlääkärinä siipikarjateurastamoissa Liedossa ja Säkylässä. Marraskuussa vuosi sitten Rosu siirtyi HKScanille.
”Työpaikkani on Raumalla, mutta olen tehnyt työtä pääasiassa kotitoimistolta käsin. Tiloilla käyn monta kertaa viikossa, kun tuottajat kysyvät apua johonkin ongelmaan”, Rosu kertoo.
Aluksi kaikki tapahtui koronarajoitusten vuoksi etänä, mutta siipikarjan alkutuotantotiimi, Jarmo Seikola ja Eija Talvio, huolehtivat uuden eläinlääkärin perehdyttämisestä yhdessä tehtävää aiemmin hoitaneen Leena Pohjalan kanssa.
”Kiitos heille, he auttoivat alussa paljon. Nykyään palaveeraan alkutuotannon kanssa viikoittain. Olen jatkuvasti yhteydessä myös Anu Leinon ja Kati Jussilan kanssa, ja tietysti Marjut Lehtisen, joka työskentelee Satafoodin broilerihankkeessa.”
Tärkeitä sidosryhmiä siipikarjaeläinlääkärin työssä ovat myös aluehallintovirasto, ETT, kunnaneläinlääkärit ja Ruokavirasto.
”Pidän siitä, että työssä ei ole rutiinia. Saan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja kaikki päivät ovat erilaisia.”
Rosu iloitsee siitä, että on vuodessa päässyt tutuksi asiakastilojen kanssa ja tuottajat uskaltavat soittaa hänelle.
”He soittavat ja kysyvät apua erilaisiin ongelmiin, joita sitten selvitetään yhdessä. Joskus avaan lintuja diagnoosia varten tai lähetän näytteitä Ruokavirastolle tutkittavaksi. Aina tilakäyntiä ei tarvita, vaan asiat selviävät puhelimessa.”
Siipikarjaeläinlääkärin työhön kuuluu myös lihantarkastusraporttien seuraaminen ja poikkeaviin tuloksiin puuttuminen. Jos tuottaja ei osaa nimetä syytä havaittuihin puutteisiin tai ongelma toistuu useassa parvessa, Rosu lähtee paikan päälle.
”Kaksi paria silmiä havaitsee enemmän kuin yksi”, hän toteaa.
Jokaisella tilakäynnillä keskustellaan myös bioturvallisuudesta. Syksyllä keskeistä on jyrsijöiden torjunta, kesällä taas luonnonlintujen pääsyn estäminen sisätiloihin. Tautisuojaus on ratkaisevan tärkeää salmonellan pitämiseksi poissa lihaketjusta, mutta myös lintujen terveyden ja häiriöttömän tuotannon näkökulmasta.
”Lintuinfluenssatilanne pakottaa tehostamaan tautisuojausta siipikarjatiloilla. Me emme jätä tuottajaa yksin, vaan autamme ja neuvomme tautisuojauksen parantamisessa”, Rosu vakuuttaa.
”Toivoisin, että kaikilla tiloilla olisi kaksinkertainen tautisulku ja käsienpesu muistettaisiin mennen tullen. Kenkien vaihtoa ja suojavaatteita ei saa unohtaa.”
Rosut ovat asuneet Isossakyrössä ja Koskella ennen Loimaalle muuttoaan. Nyt perhe ottaa ilon irti omakotiasumisesta Loimijoen varressa. Joella liikutaan veneellä ja kanootilla, ja kalastus on kaikille mieleen. Viikonloppuisin pyöräillään, retkeillään metsissä ja mennään lähimaastoon laavulle eväitä syömään.
”Teatterissa kävisin mielelläni useammin. Lukiossa olin teatterikerhossa, se oli lempiharrastukseni”, Rosu paljastaa.
Carmelalla on kaksi lasta, jotka levittävät tehokkaasti ympäri pihaa Carmelan haravoimat lehtikasat.
Kuvat: Raila Aaltonen
