Kun Sonkajärveläinen A-P Kurtelius aloitteli viljelijänuraansa vuonna 1987, teurasnaudan kasvatusta ei aloitettu helposti. Tilan aiemman lehmämäärän perusteella tuore isäntä anoi ja sai luvat 77 sonnivasikalle vanhaan lypsynavettaan, jonka hän remontoi.

Parin vuoden kuluttua nautojen laskutapa muuttui. Lupa tarvittiin vasta puolivuotiaasta lähtien, jolloin samaan tilaan sallittiin 90 nautaa. Vasta EU:n myötä alkoi uusi aika.

”Ensishokin jälkeen tajusin, että nythän navetoita saa tehdä.”

Ensimmäinen kylmäpihatto nousikin heti 1996. Ryhmäkoko karsinoissa oli 20 eläintä. Vuosina 2001 ja 2005 rakennetuissa halleissa on loppukasvatuspaikkoja 280, ja niiden myötä vanhasta pihatosta tuli välikasvattamo.

Loppukasvatuskarsinat ovat kooltaan 120 neliömetriä, mikä pykälien mukaan riittää 40 isolle naudalle. Ryhmät ovat kuitenkin nykyään pienempiä.

”Loppukasvatus on pakko olla ritilöillä, sillä isojen sonnien tarvitsemaa olkimäärää on hankala täällä saada. Mutta hyvinvoinnin kannalta on parempi, että karsinoissa on tilaa”, miettii Kurtelius, jolle nautojen elämänlaatu on tärkeä kehityskohde.

Viisi vuotta sitten hän remontoi juotto- ja pikkuteinien osastot. Ternilään tuli olkipohjan tilalle kumimatto, joka kuivitetaan puruilla. Päivittäinen siivoilu kesyttää vasikat kilteiksi, melkein syliin tuleviksi.

”Olkipohja oli vasikoille hyvä, mutta hoidon kannalta työläs.”

Pehmeä alusta tuo hyvinvointia

Ternilästä teiniosastolle mentäessä vaihdetaan haalarit ja hanskat ja desinfioidaan kengät. Tarkka hygienia on itsestäänselvyys, kun vasikat tulevat pariltakymmeneltä maitotilalta.

60 päivän juoton jälkeen koko ryhmä siirtyy yhdessä olkipohjaiselle teiniosastolle. Väkirehua ja karkearehua on tarjolla vapaasti puolen vuoden ikään.

Välikasvattamossa ja loppukasvatuskarsinoissa sonnit makailevat kumimatoilla. Pehmeä alusta on isännän mukaan selvästi sonnien mieleen, vaikka matot olivatkin hintava hankinta.

”Ensimmäiset ovat olleet nyt neljä vuotta. Jokunen on mennyt kappaleiksi ja niitä on vaihdettu takuuseen.”

”Pienoinen kasvulisä on sen jälkeen tullut, mutta samaan aikaan ruokinnassa siirryttiin tuorelitistettyyn viljaan. Se ehkä siinä enemmän vaikuttaa.”

Nettopäiväkasvu ternistä teuraaksi on keskimäärin 635 grammaa. Liharoturisteytyksillä se voi olla jopa 800 grammaa.

Keskipainot nousseet selvästi

Kurtelius kasvattaa sonnit nyt entistä isommiksi. Kun aiemmin tavoite oli 350 kilon teuraspaino, eräkohtainen keskipaino on tänä vuonna ollut 400–435 kiloa. Teuraita haetaan tilalta noin seitsemän viikon välein.

Loppukasvatuspaikat on mitoitettu täysien terniryhmien mukaan, ja kasvattaja kaipaa selkeää rytmiä ja tasaisia eläinvirtoja. Kasvatusajan piteneminen nostaa myös tapaturmariskiä, Kurtelius sanoo.

”Sonnit on syötettävä hyvin, jotta ne eivät myllää. Rehua saisi olla jatkuvasti edessä, aamullakin vielä vähän.”

Isäntä kertoo siirtävänsä herkästi eläimet, jotka eivät ryhmässä tunnu pärjäävän.

”Viimeksi siirsin sairaskarsinaan hirven korkuisen honkelo-konkelo-holsteinin, oman turvallisuutensa takia.”

Vasikkapula alkaa myynneissä näkyä viiveellä. Teuraita on tähän saakka lähtenyt normaalisti, mutta nyt tilanne muuttuu.

”Se tulee näkymään myös teuraslinjalla. Lisäksi kulje-tuksessa pitäisi ottaa huomioon, että sonnit ovat entistä suurempia”, Kurtelius miettii.

Hän kokee naudankasvattajien joutuvan maksamaan kovaa hintaa poliittisista päätöksistä.

”Vasikoita riitti niin kauan, kun maitotuotteiden vienti Venäjälle veti. Tämän tilanteen nähtiin tulevan, ja siihen on ollut pakko taloudellisesti varautua. Lihantuottajan keinot sopeutua ovat vähissä, kun säästömahdollisuudet rehustuksessa on jo käyty läpi.”

Kokenut kasvattaja keskustelee mielellään HKScanin asiantuntijoiden kanssa ja heittää näille kehitysideoita. Itsekin hän haluaa pysyä avoimena maailman muutoksille ja vakuuttaa intoa lihantuotantoon riittävän.

”Tilan tulevaisuutta tarkastellaan seuraavan kerran, kun nuorin poika valmistuu Viikistä.”

 

Julkaistu alun perin Kotitilalta-lehdessä 2/2020. 

Kuva: Topi Pakarinen