Rantalat ovat kasvattaneet sikoja vuodesta 2003 lähtien. Enimmillään käytössä oli yhtaikaa neljä sikalaa. Nyt heillä on kolmella tilalla 800 välikasvatus- ja 1 300 lihasikapaikkaa. Tavoitteena on keskittää toiminta uuteen yksikköön, jossa eläimille on nykyaikaisemmat olosuhteet.

”Se vähentää omaa kulkemista, viljan ja eläinten siirtoa, ja sitä kautta hiilijalanjälkeä. Todennäköisesti työmäärä keventyy samalla”, Elisa Rantala pohtii.

Ikkunaverhot pelastavat häntiä

Kun toimeentulo hankitaan sikalasta, eläinten hyvä hoito ja olosuhteet ovat keskeistä. Viime vuonna teuraslinjalla toteutetussa häntäseurannassa Rantaloiden siat erottuivat edukseen. Virikkeinä niillä on purua, sanomalehtiä, kiinteitä leluja ja palloja.

”Hyvinvoiva possu tuottaa paremmin. Silti tili tehdään myös toimistolta käsin. Sikojen vointia, olosuhteita ja ruokintaa tarkkaillaan ja heti reagoidaan, jos huomataan korjattavaa”, Elisa kuvailee.

Sikojen stressiherkkyyden Rantalat arvioivat olevan osaksi perinnöllistä. Sikaloissa kuljetaan koko ajan aistit valppaina. Häntärauha saavutetaan parhaiten, kun kaikille on tarpeeksi kaukalotilaa sekä riittävästi puhdasta ruokaa ja vettä. Liika rehu on Elisan mukaan myös pahasta.

”Jos possua harmittaa tai sen vatsaa nipistää, stressi puretaan helposti kaveriin. Nyppijä poistetaan karsinasta ja purrut hännät hoidetaan. Joskus kaksi tällaista ärsyttäjää saattavatkin sopia yhteen.”

Kasvatusosastoksi remontoidussa joutilasosastossa häntien syönti loppui alkuunsa, kun Elisa peitti ikkunan sanomalehdistä tekemillään verhoilla. Hän oli huomannut iltapäiväauringon paistavan häikäisevästi sikojen silmiin. Puoliso Matti Rantala kehuu hänen sikasilmäänsä. ”Ihmetellä saa, miten se kaiken näkee.”

Sama taito auttaa heitä saamaan eristä tasaisia ja pääsemään parempaan teurastiliin. Vaakaa Rantalat eivät käytä. Hintahaitarin muuttuminen vaatiikin heidän mukaansa aina oman silmän kalibrointia uuteen kärkiväliin.

Tyhjiin tiloihin uutta elämää

Pariskunta osti Matin pienen kotitilan vuonna 2000. Samana vuonna syntyi ensimmäinen lapsi ja seuraavana vuonna toinen. Elisa jäi lähihoitajan töistään kotiin. Matti teki timpurin töitä ja ajoi linja-autoa.

Elisalle siat olivat tuttuja jo kotoa Kuusjoelta, jossa vanhemmat pitivät yhdistelmäsikalaa, Matti sai kipinän sikalan rakennustyömaalla. Ensimmäisen 250-paikkaisen sikalan he vuokrasivat kesäkäyttöön 2003. Rehuksi otettiin täysrehu.

”Alettiin harjoitella sianpitoa ja keskityttiin niihin. Syksyllä otettiin vielä toinen satsi.”

Seuraavana vuonna heille tarjottiin toista sikalaa kilometrin päästä.

”Kun oltiin opittu ymmärtämään sikaa, käytiin ruokinnan kimppuun ja opeteltiin sikatiivisteet ja premixit. Omaa kalustoa ei ollut, rahtimylläri valmisti rehut”, Matti kertoo.

Kahden vuoden kuluttua Rantaloilla oli kolmessa sikalassa 600 lihasikaa ja perheessä kolme lasta. Matti jätti palkkatyöt ja lähti HKScanin järjestämään liiketoimintakoulutukseen. Sikaloita korjattiin, kunnostettiin ja laajennettiin niin, että sikapaikkoja oli 860.

Vuonna 2006 syntyi Rantaloiden kuopus Väinö. Kaksi pienempää vuokrasikalaa jäivät pois, kun Rantalat vuokrasivat 500-paikkaisen sikalan 2011. Ison askelen aika oli 2017, jolloin he ostivat entisen satelliittisikalan ja tiivistivät yhteistyötään Elisan veljen, Jukka Eevan kanssa.

”Muutimme porsitusosaston vierotusosastoksi ja aloimme ottaa Jukalta kahdeksankiloisia pikkupossuja. Hallakorvessa on nyt noin 800 välikasvatuspaikkaa ja 200 lihasikapaikkaa. Sieltä siirrämme omalla kärryllä 30-kiloisia possuja muihin pitopaikkoihin loppukasvatukseen.”

Saman vuoden lopulla he vuokrasivat vielä yhden sikalan 650 lihasialle.

”Se olikin mielenkiintoinen ja raju vuosi. Kävimme hetken aikaa töissä neljässä sikalassa, mutta kun olimme saaneet uusimman tuotantoon, yksi pitopaikka jäi pois”, Matti kertoo.

”Kilometrejä on autoihin tullut, mutta ainahan ihmiset töihin lähtee. Enimmillään lenkki oli noin 40 kilometriä ja se ajettiin kaksi tai jopa kolme päivässä. Nyt sikalalenkin pituus on noin 30 kilometriä”, Elisa jatkaa.

Uusi sikala hahmottumassa

”Meillä on ollut tavoite ja tahto mennä eteenpäin. Sisäinen kipinä on yhä voimissaan, vaikka onhan tämä ollut myös raskas tie”, Matti ja Elisa pohtivat. Molemmat keskittyvät täysillä tuotannon kehittämiseen. Matti on enemmän vastuussa viljelystä ja Elisalla on työmaanaan possujen hyvinvointi sekä kirjalliset työt. 

”Autamme toinen toisiamme ja päätökset on tehty aika yhteistuumin”, Elisa kertoo. Hän antaa tunnustusta myös perheen nuorisolle, joka on auttanut monin tavoin tilan töissä.

Ja nyt on päätetty rakentaa uusi sikala. Hankkeeseen on saatu avuksi aiemmin HKScanilla työskennellyt asiantuntija Kimmo Haapanen. Kaivuri saapui tontille lokakuun lopussa.

Rakennukselle on selkeitä toiveita ja tavoitteita. ”Sen tulee olla yksinkertainen, ei liikaa hifistelyä. Tarvitaan hyvä lastauslaituri, toimiva ilmastointi ja helppo lämmitys. Hakelämpö on pois suljettu”, linjaa Matti. ”Sumutussysteemi tulee viilentämään sikojen oloja ja sillä voi myös ohjata käyttäytymistä karsinassa”, Elisa lisää.

Molemmat ovat vielä alle 50-vuotiaita, ja yhteinen tahto on, että elämässä on muutakin kuin sikalatyöt. Matti myöntää tekevänsä mielellään myös peltotöitä. Paljon työn vastapainoksi hän lähtee välillä äijäporukalla pohjoiseen, ja uutena harrastuksena hänellä on peuran metsästys. Elisa antaa vapaa-aikaansa maaseutunaisille ja Rotary-toiminnalle.


Tällaisen minä tarvitse, Matti Rantala mietti kauan sitten rakentaessaan lihasikalaa asiakkaalle. Nyt Rantalat rakentavat uutta yksikköä, jonne on tavoitteena keskittää kolmen tilan sian nykyaikaisempiin olosuhteisiin. 


Vanhempia auttavat töissä Väinö, Säde ja isosiskot. 

Kuvat: Roni Lehti